Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Melontaonnettomuudet 2019

Lisätty 04.12.2019

Rajavartiolaitoksella on ollut kuluneena vuonna meripelastus- tai avustustapahtumia, joissa ollut mukana kanootti tai kajakki, yhteensä 14

Onnettomuudet jakaantuvat ajallisesti tasaisesti pitkin viikkoa, pääsääntöisesti iltapäivälle tai illalle. Ilmoittajana on yleensä ollut itse hädässäolijat tai seurueen jäsen puhelimella. 6 kpl on luokiteltu hätätilanteeksi (loput epävarmuus / hälytystilanteita). 11 tapauksessa on käytetty puhelimen paikannusta. Pääsääntöisesti syinä ovat eksyminen tai kaatuminen. Ei menehtyneitä, mutta 11 tapauksessa ilmeinen avuntarve. Varsinaisia syitä laidasta laitaan: inhimillisiä, sää, puutteellinen osaaminen ja sairaus.

Suomenlahdella

1.  Hamina, Hälytystilanne, ensihoitotehtävä, melojaryhmässä henkilö voi pahoin. Tila parani ja avuntarvetta ei enää ollut.
2. Kuiva Hevonen, Hätätilanne, sivullinen havaitsi melojan vedessä. Oli kylmissään eikä päässyt itse kajakkiin.
3. Porkkala, Hätätilanne, etsintä, löydetty henkilö vedestä, kajakki täynnä vettä, kylmettynyt mutta muuten OK
4. Hanko, Epävarmuustilanne, eksynyt meloja ja puhelimen akku loppu, löydetty omaisten toimesta ja OK.
5. Helsinki, Hätätilanne, kanootti kaatunut, kovan aallokon vuoksi ei pääse takaisin kyytiin, avustettu rantaan.
6. Espoo, Hälytystilanne, kajakin kaatuminen ja mela kateisiin. Ei välitöntä hätää, mutta tarvittiin kuljetusapua.
7. Helsinki, Epävarmuustilanne, löydetty ajelehtiva kajakki, ei hätään viittaavaa.
8. Hanko, Epävarmuustilanne, kajakki kaatunut ja rantauduttu, ei välitöntä vaaraa, mutta kovan kelin vuoksi tarvittiin kuljetusapua mantereelle.

Länsi-Suomen alueella

1. Kökar, Hätätilanne, kanootti kaatunut eikä pääse takaisin kyytiin. Seurue.
2. Kristiinankaupunki, Epävarmuustilanne, eksyminen, yksin.
3. Nykarleby, Hälytystilanne, 2 kajakkia, eksyneet toisistaan, huolestunut poika ilmoitti kadonneesta isästään. Löytyi.
4. Oulu, Hätätilanne, kaatuminen kanootilla, ei päässyt enää kyytiin, sivullinen pelasti.
5. Ahvenanmaa, Epävarmuustilanne, melojaa ei saatu kiinni, ei saapunut sovitusti, löytyi, puhelimesta akku loppu.
6. Hiittinen, Hätätilanne, kajakki kaatunut, ei päässyt itse takaisin kyytiin, pelastettiin vedestä.

Tilastotietoa vuodelta 2018: ensimmäinen rajavartioston yksikkö onnettomuuspaikalla keskimäärin 27 minuutissa. Aikaa voi pitää erinomaisena, kun huomioidaan resurssit, tehtävät ja toimintalueen laajuus! Pelastustoimen kohteena oli 4369 henkilöä, joista 278 pelastettiin todennäköiseltä menehtymiseltä. Kaikkiaan meripelastussuoritteita oli 1560 tehtävää.
 

Melontaonnettomuudet 2019