MELONNAN TURVALLISUUSTYÖN PERIAATTEET JA KÄYTÄNNÖT

Suomen Melontakouluttajat

Yhdistyksen nimi on Suomen Melontakouluttajat ry (jäljempänä tekstissä Melontakouluttajat), kansainvälisissä yhteyksissä englanniksi Finnish Canoening Trainers, ruotsiksi Finlands Paddling Instruktörer.

Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää jäsenistönsä tietoja ja taitoja sekä suomalaista melonnan ohjaamiseen, opastamiseen ja opettamiseen keskittyvää koulutusjärjestelmää, jossa toimintaan osallistumalla voi pätevöityä melonnan asiantuntijaksi. Koulutusjärjestelmä on esitetty liitteessä 1.

Koulutusjärjestelmän tavoitteena on turvallisen melonnan edistäminen välittämällä kurssisisällöissä hyvää lajiosaamista ja hyviksi todettuja turvallisia melontakäytäntöjä. Järjestelmässä voi kouluttautua joki-, koski-, järvi- ja merimelontaan sekä avokanootilla että kajakilla. Yhdistys kehittää suomalaista järjestelmää yhteistyössä oppilaitosten, yritysten, yhteisöjen ja viranomaisten kanssa. Vuodesta 1997 lähtien on järjestelmän mukaisesti opetettu yli 3000 melontaohjaajaa ja -opasta sekä heidän kouluttajiaan.

Viiden tason- järjestelmä toimii eri maissa ja organisaatioissa. IPP-järjestelmän tavoitteena on turvallisen melonnan edistäminen välittämällä kurssisisällöissä hyvää lajiosaamista ja hyviksi todettuja turvallisia melontakäytäntöjä. Järjestelmässä voi kouluttautua järvi-, meri-, joki- ja koskimelontaan avokanootilla tai kajakilla. Vaatimukset ja sisällöt ovat yhteensopivia muiden kansainvälisten melonnan koulutusjärjestelmien kanssa.

IPP:ssä on viisi tasoa sekä tasaiselle vedelle että joelle: taso 1 peruskurssi, taso 2 jatkokurssi, taso 3 ohjaaja, taso 4 opas (avovesi tai joki) ja taso 5 meri- tai koskiopas. Koulutusjärjestelmässä on vähimmäisvaatimukset eri tasoille, joten ne ovat samat IPP-varmenteita myöntävissä organisaatioissa. Yhteistä eri organisaatioiden kursseille ovat melontavaatimukset. Eri mailla on myös omaan lainsäädäntöön ja käytäntöihin liittyviä lisäohjeita. Jokainen organisaatio määrittelee siksi omat maksunsa, säännöt, järjestelynsä, norminsa jne., ja myöntää todistukset.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

- tuottaa sekä jakaa jäsenistölle tietoa ja levittää hyviä käytäntöjä,

- järjestää näyttelyjä, esityksiä, kursseja, retkiä, kilpailuja yms. tilaisuuksia,

- voi hankkia jäseniensä käyttöön tiloja, välineitä sekä julkaisuja yms. sekä

- toimii jäsenten yhteisenä edustajana ja on mahdollisesti myös muissa yhdistyksissä jäsenenä.

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu kahdeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja ja kahdeksi toimivuodeksi valitut kahdesta kahdeksaan (2 – 8) jäsentä, joista puolet on erovuorossa vuosittain.

  

Toiminta muissa organisaatioissa

Melontakouluttajat toimii Melontaturvallisuuden neuvottelukunnassa kokoonkutsujana ja puheenjohtajana sekä Veneilyasiain neuvottelukunnassa ja Ulkoilufoorumissa jäsenenä.

Melontaturvallisuuden neuvottelukunta on perustettu toimimaan melonta-alalla toimivien viranomaisten, järjestöjen ja yhteisöjen yhteistoimintaelimenä tavoitteena melontaturvallisuuden edistäminen Suomessa.

Veneilyasiain neuvottelukunta edistää koulutus- ja valistustoimintaa. Se myös toimii asiantuntijaelimenä veneturvallisuuteen ja veneilyn ympäristövaikutuksiin kuuluvissa asioissa.

Ulkoilufoorumin päämäärät, joihin jäsenjärjestöt ovat sitoutuneet, ovat seuraavat:

- ylläpitää ja kehittää ulkoilun edellytyksiä,

- turvata jokamiehenoikeuksien säilyminen vähintään nykyisessä laajuudessaan,

- edustaa ulkoilun eri intressitahoja yhteisesti valtioneuvoston, viranomaisten ja muiden järjestöjen suuntaan,

- vahvistaa ulkoilun asemaa yhteiskunnan eri toiminta-alueilla ja

- edistää kestävän kehityksen mukaista ulkoilun harrastusta.

  

Ohjaaja- ja opaskoulutuksen toteuttaminen

Mikä tahansa taho voi toimia ohjaaja- ja opaskoulutuksen järjestäjänä, ts. tahona, joka hoitaa käytännön järjestelyt, jos tilaisuudessa toimitaan Melontakouluttajien ohjeiden mukaisesti.

Järjestävä taho voi vapaasti valita hyväksytyistä kouluttajista haluamansa järjestämään koulutuksia ja kouluttamaan järjestäjän muuten hoitamassa opetustilaisuudessa.

 

Olosuhteet

- koulutus annetaan niissä olosuhteissa, joissa kurssitason mukaan on ohjeistettu ja oppilas toimii,

- kurssin läpäisevän oppilaan tulee ymmärtää olosuhteet, joissa hän voi turvallisesti toimia ja pidättäytyä toimimasta liian vaativissa oloissa.

 

Kouluttaja

Koulutuksen antaa Melontakouluttajien hyväksymä kyseisen tason kouluttaja.

 

Rekisteröinti

Kokeen hyväksytysti suorittaneiden nimet ja koulutustiedot kirjataan Melontakouluttajien ylläpitämään rekisteriin.

 

Kustannukset

- kunkin kurssin järjestävä organisaatio päättää itsenäisesti tilaisuuden muista järjestelykuluista kuten esim. majoitus sekä ruokailut ja

- Melontakouluttajat perii toiminnasta rekisteröinti-, materiaali- yms. maksut korvauksena toiminnasta ja kehittämistyöstä aiheutuvista kuluista.

 

Kouluttaja

Kouluttaja on melontaopas, jolla on Melontakouluttajien myöntämä oikeus kouluttaa uusia ohjaajia ja oppaita sekä ottaa tutkintosuorituksia vastaan. Koski- tai merioppaiden kouluttaja on suorittanut myös lajin erikoistumisjakson. Kouluttaja on velvollinen noudattamaan Melontakouluttajien antamia koulutus- ja kuulusteluohjeita toiminnassaan. 

Kouluttajan tehtävät:

- koulutusjärjestelmän, sen muutosten ja lainsäädännön aktiivinen seuraaminen,

- koulutustilaisuudesta ilmoittaminen Melontakouluttajille,

- kurssimateriaalin tilaaminen Melontakouluttajilta,

- uusien ohjaajien ja oppaiden koulutus koulutusrungon mukaisesti,

- varmistaminen, että oppilaat täyttävät kursseille asetetut pääsyvaatimukset,

- käytännön ja teorian kokeiden pitäminen ja tarkastaminen,

- oppilaan hyväksyminen tai hylkääminen,

- koulutusraportin, oppilaiden henkilölomakkeiden, koulutuksen palautelomakkeiden ja tiedon maksetuista maksuista toimittaminen Melontakouluttajille kuukauden sisällä loppukuulustelusta,

- koulutukseen liittyvien esitysten tekeminen ja

- turvatarkastusten pitäminen (erillisen koulutuksen jälkeen).

Koulutusoikeus voidaan peruuttaa, jos kouluttaja jättää toistuvasti noudattamatta koulutusohjeita. Melontakouluttajat käsittelee peruuttamiset tapauskohtaisesti ja ottaa yhteyden kouluttajaan.

Uudeksi kouluttajaksi haluavan on haettava kouluttajaoikeutta kirjallisesti Melontakouluttajilta. Ohje uusien kouluttajien opetuksesta ja valintakriteerit ovat liitteessä 2.

 

Ohjaajat ja oppaat

Ohjaajien ja oppaiden tehtävät, pääsyvaatimukset yms. on esitetty koulutusrungossa. Melontaohjaajat jaetaan seuraavasti:

30.11.2000 saakka: ohjaaja 1 lk, ohjaaja 2 lk, opas sekä meri- ja koskiopas.

1.12.2000 alkaen: melontaohjaaja, melontaopas, merimelontaopas ja koskimelontaopas.

6.4.2008 alkaen: melontaohjaaja, melontaopas avovesi ja melontaopas joki/järvi sekä merimelontaopas ja koskimelontaopas.

Ennen vuotta 2002 myönnetyt ohjaaja- ja opasoikeus olivat voimassa 5 vuotta. Vuodesta 2002 lähtien oikeudet olivat pysyviä. Samaa sovelletaan myös aiemmin myönnettyihin todistuksiin. Ohjaaja- ja opastodistukset ovat voimassa, kun ohjaajalla ja oppaalla on voimassa Tukesin vaatima ensiapuvalmius.

Ohjaajien ja oppaiden tehtäviin kuuluu lisäksi velvollisuus raportoida Melontakouluttajille melontatoiminnassa sattuneista onnettomuustapauksista. Raportissa kerrotaan mitä tapahtui, missä, milloin, kenelle, seuraamukset. Raportti osoitetaan Melontakouluttajille, joka käyttää tietoja turvallisuuden edistämiseen.

 

Ulkomaiset ja muut Suomessa suoritetut tutkinnot:

- Melontakouluttajat vahvistaa ohjaajatutkintojen sisällöt niiden korvaavuuden määrittelemiseksi,

- henkilö voi hakeutua oppaaksi tai ohjaajaksi ulkomailla tai Suomessa suoritetun tutkinnon avulla,

- hakemukset tehdään Melontakouluttajille, joka hyväksyy tai hylkää ne,

- hakija on velvollinen hakemuksessaan osoittamaan, että tutkinto vastaa jotakin suomalaista koulutusjärjestelmän tasoa,

- henkilö suorittaa hyväksytysti taitotestin ja kirjallisen kuulustelun,

- koulutuksen pääsyvaatimusten on täytyttävä arvioitaessa kurssin korvaavuutta.

 

Taitotestit ja muut kurssit

Koulutuksessa on erilaisia pääsyvaatimuksia ja/tai taitotestejä. Mikäli ennakkoon vaadittava taitotesti järjestetään kurssin aikana, on siihen varattava lisäaikaa.

Taitotestien vastaanottajana voivat toimia:

- melonnan perus- ja jatkokursseilla ao. olosuhteisiin perehtynyt ohjaaja,

- ohjaajakurssin pääsyvaatimuksena olevan melontataitotesti 1:n voi ottaa vastaan (perehdytyksen saanut) melontaopas tai kouluttaja,

- opaskurssilla melontataitotesti 2 kuuluu kurssin sisältöön, joten sen vastaanottaa kurssin kouluttaja(t),

- meriopaskurssilla melontataitotesti 3:n kuuluu kurssin sisältöön, joten sen vastaanottaa kurssin kouluttaja(t),

- koskiopaskurssilla melontataitotesti 4:n kuuluu kurssin sisältöön, joten sen vastaanottaa kurssin kouluttaja(t) ja

- muiden kurssien osalta kurssinjohtaja tai kouluttaja, joille oikeudet on myönnetty.

Henkilö voidaan hakemuksesta hyväksyä suoraan ylempien tutkintojen koulutukseen. Hakijan taitojen ja kokemuksen on vastattava haettavan koulutustason vaatimuksia. Melontakouluttajat käsittelee hakemukset.

 

Melojan ea-kurssi
Veden äärellä tapahtuvaan luontotoimintaan painottuva ensiapukurssi. Sisältö vastaa laajennettua ensiavun perus- ja jatkokurssia.

 

Turvallisuusauditointi

Turvallisuusauditoinnin idea on tuoda hyviä toimintamalleja toimijoiden tietoon, se voi olla opastava ja kannustava, kuitenkin puuttuen riskialttiisiin toimintoihin ja välineisiin. Turvallisuusauditointi perustuu Melonnan turvaohjeen sisältöihin.

Melontakouluttajien koulutettu tarkastaja voi antaa todistuksen toiminnanharjoittajalle suoritetusta melontatoiminnan turvallisuus-auditoinnista. Auditoinnin periaatteet ja ohjeet ovat omassa asiakirjassaan.

© 2024. Suomen Melontakouluttajat ry. All Rights Reserved.